tiistai 10. maaliskuuta 2020

Yhteisnäyttely ART@Karisma 1.

Art@Karisma 1. 

7.-29.3.20

On meillä hyvät tilat ostoskeskus Karismassa.

Meillä oli 7.3.20 avajaiset. Paikalla oli runsaasti ihmisiä; tuttuja, sukulaisia ja ostarin asiakkaita.
Tämän matalammaksi ei käyntiä taidenäyttelyyn voi saada.

Monet arasti ihmettelivät, mikä tapahtuma tilassa on tai maksaako tää jotain? Rohkaisu toi paikalle paljon sellaisiakin, jotka eivät yleensä taidenäyttelyissä käy. Erityisesti minua ilahdutti sunnuntain valvontavuoroni aikana ne nuoret, jotka kertoivat itsekin taiteilevansa ja näyttivät kuvia töistään ja olivat aidosti kiinnostuneet taiteen harrastamisesta ja opiskelusta. Pienempiä vierailijoita ohjasin myös hakemaan paikkaa Taika taidekoulusta Lahdessa.

Kyllä vierailijoiden kanssa keskustelut on parasta palautetta ja innoittaa jatkamaan valitsemallani tyylillä.





maanantai 9. maaliskuuta 2020

Art@Karisma 1. 2020 Lahti

Art@Karisma1. 2020 Lahti

Huom: NÄYTTELY KESKEYTETTY KORONAVIRUS TOIMIEN TAKIA 22.3.20) 

Olen mukana pitkästä aikaa ryhmänäyttelyssä, joka on myös myyntinäyttely.

Tapahtuma on Lahden Ostoskeskus Karismassa 7.-29.3.20. (
Sain kutsun viikon varoitusajalla, joten kiirettä on pitänyt. 
Tila, johon näyttely kootaan on iso ja valoisa liikehuoneisto. Musta lattia ja valkoiset seinät.
Ostoskeskus Karisma on laajentanut toimintaansa ja tarjoaa tyhjiä tilojaan taiteilijoiden käyttöön.
Hyvä ajatus tuoda taidenäyttely sinne, missä ihmiset arkensa keskellä voi piipahtaa.
Meitä on kaksi kuvanveistäjää ja loput taidemaalareita. Tällä kombolla saa täyteläisen tapahtuman aikaiseksi.
Avajaiset pidetään 7.3.20 klo 13.00.
Kiva olla mukana ja tietenkin TERVETULOA katsomaan!







maanantai 2. maaliskuuta 2020

Uusi vuosi, vanhat kujeet!

Elämäni on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta harrastuksistani taiteen parissa olen yrittänyt pitää kiinni.

Olen ollut syksyllä 2019 ja kevään 2020 aikana taas keramiikassa. Ja tietenkin myös nautin edelleen kuvanveistoryhmäni voimauttavasta toiminnasta.

Keramiikan hienous on siinä, ettei tarvitse tehdä muotteja. Tällöin kuitenkin lopputuloksen määrää saven kutistuminen, lasituksen onnistuminen ja jopa se, mitä poltoissa on ollut vieressä.
Käytän ainoastaan drankkisavea, jossa on sopivasti samonttia. Savi on helposti muotoiltavaa ja pitää nopeasti ryhtinsä. Raaka ja lasituspolton jälkeen sen väri sopii hyvin ihon väriksi. Muuhun lasitukseen käytän niukasti värejä ja pyrin toistamaan yhteen sopivia värejä eri töissä. Näin toivon teosten sointuvan toisiinsa ryhmänä.

Teosteni koot ovat pienentyneet. Ja niiden aiheet olleet pitkälti henkilökuvausta; tyttöjä ja poikia. Mutta mahtuu sinne muutama eläinkin. Tässä muutama esimerkki. Muut löydät välilehdiltä aiheen mukaan.