sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Rakukurssi jatkuu polttotalkoilla su 7.10.2018

Rakupoltto alkaa.
Siirsimme työmme ulkokatokseen, jossa oli kolme polttouunia valmiina. Siellä oli myös pari savupönttöä  osin purua täynnä. Pihassa oli myös maa-alue, jota käytettiin kostean maa-aineksen tarvitsevia töitä varten.
Koko päivä oli varattu tähän työstövaiheeseen.



Sitten vaan uuniin tarkkaan asetellen töitä, kaikkiin kolmeen. Kaasutohottimet päälle, lämpömittarit paikalleen ja vahdit tarkkailemaan lämpötilaa. Kun saavutettiin 950'c lämpö, oli aika nostaa isojen tukevien pihtien avulla työ kerrallaan joko maahan tai pönttöön, riippuen siitä mitä lasitetta oli käytetty tai millainen rakupoltto haluttiin.


                          



Kun 'savustus' oli tehty, oli aika tarkastella polton onnistumista. Oliko pintaan tullut hyvä raku eli lohkeilevan oloinen pinta. Ja oliko lasitus saanut aikaan hienoja väripintoja.
Sitten vain pesemään töitä.





Lopuksi pidimme näyttelyn. Kokosimme kaikkien kurssille osallistujien työt luonnonkauniille, syksyn värittämälle kallioiselle rinteelle.


Aina kannattaa osallistua, kukin voimiensa mukaan.
Kiitos opettajalle Kirstille ja muillekin kanssakurssilaisille. Ihminen oppii parhaiten toisten kanssa tehden. Kokemus tiivistyy.😃

Lisäsin nämä uusimmat kuvat töistäni keramiikan välilehdelle. Käy kurkkaamassa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Uutta oppimassa Rakukurssilla

Rakukurssin ajankohta: 14-15.9.2018 ja 5.10.2018
Paikka: Hollola
Opettajana Keramiikkataiteilija Kirsti Oksanen

Aivan mahtavaa olla taas mukana jossain uudessa. Uutta mulle on rakusavesta tehtyjen töiden lasitus ja poltto rakupolttoon kuuluvalla savutus-menetelmällä.
Kurssilla vietettiin ensin viikonloppu keramiikkatöitä tehden ja viimeistellen ne ennen polttoa. Savena käytettiin Rakupolttoon sopivaa, 35% samottia sisältävää ja varsin karkeaa savea. Jokainen työsti 10kg savea haluamaansa muotoon.
Koska työskentelytyylini on varsin hidas, jouduin tekemään töitäni vielä kotona ja viemään ne myöhemmin opettajallemme.
Kurssimme vetäjä raakapoltti työmme tapaamisten välillä.

Sitten tapasimme 5.10 pe jälleen opistolla. Haimme työmme ja siirryimme kurssinvetäjän kotitilalle. Laitoimme lasitteet ja ne olivat siten valmiita sunnuntaiseen rakupolttoon.

Kuvat kertovat.






torstai 1. helmikuuta 2018

Veistoksiani Kahvila Karirannassa helmikuun 2018 ajan

Minulla on ollut hyvää onnea, kun Kahvila Kariranta Lahdesta kutsui minut taas kahvilaansa. Vein esille uusimpia puutöitä ja vähän vanhempiakin töitä.
Tällä kertaa asettelin veistoksia taulun kehyksiin, koska ajattelin, että työt istuvat paremmin vanhan asemakahvilan tunnelmaan. Kehyksiä metsästin kierrätyspisteestä. Kunkin kokonaisuuden alle laitoin pienemmän kehyksen, johon kirjoitin esillä olevien töiden nimet.
Esillelaitto olikin sitten vaativampi homma. Taulujen tasapainottaminen ja rautalankaripustuksen kestävyyden takaaminen oli haastavaa. Kiitos näppärän mieheni saimme kehykset keikkumaan seinille.

Tule Kahvila Karirantaan peräkammariin katsomaan töitäni. Samalla pääset herkuttelemaan kahvilan Runebergin kakkua. Osoite Lahden matkustajasatama.
Näyttely esillä koko helmikuun ajan klo. 9.00-18.00
TERVETULOA!